Luonnon vihreä kulta

Mikä siinä metsässä on niin ihmeellistä? Mikä tekee suomalaisesta metsästä ainutlaatuisen? Tämä blogi on ensimmäinen osa blogitrilogiaa, joka käsittelee kestävää metsän hyödyntämistä luonnonvarana.

By | 2 minute read | Wed, March 11th 2020

Lokakuussa 2019 IBM järjesti vuosittaisen Think Summit Helsinki -tapahtumansa Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumassa käytiin keskustelua mm. ilmastomuutoksesta ja ilmassa olevan hiilidioksidin vähentämisestä. Pääteemaksi keskustelusta nousi kompensaatiomalli, jonka avulla pystytään kompensoimaan hiilidioksidipäästöistä ympäristölle aiheutuvia kustannuksia. Paikallaolleita kannustettiin myös tekemään laskelma omasta henkilökohtaisesta hiilidioksidijalanjäljestään. Innostuin asiasta ja päätin selvittää hiilijalanjälkilaskurilla oman hiilidioksidikuormituslaskelmani.

Tulos oli murskaava; tuottamani CO2-päästö vuositasolla on noin 39 500 kg. Suomalaisen ”normikuluttajan” keskimääräinen CO2-päästö on noin 10 7000 kg eli oma päästötasoni on lähes nelinkertainen verrattuna keskimääräiseen suomalaiseen. Omalta osaltani suurin tuottamani päästökuorma, lähes 80% kokonaispäästöistäni, syntyy lentomatkailusta. Kerroin asiasta nuorelle kollegalleni, Villelle ja hänkin innostui tekemään ko. analyysin. Villen tulos oli ”hyvällä tasolla”, 5200 kg vuodessa eli puolet vähemmän kuin suomalaisella keskimäärin. Ville lentää usein ajatusten tasolla eikä tarvitse ilmalaivaa kuin silloin tällöin. Hyvä Ville!

Mistä tässä nyt sitten on kyse? Pitäisikö Akin olla huolissaan ja Villen tyytyväinen? Onko Ville parempi ihminen kuin Aki? Pitäisikö Akin maksaa kompensaatiomaksua ja Villen saada kompensaatiopalautusta? Mikä olisi luonnollinen tapa kompensoida hiilidioksidipäästöjä?

Vastausta en tiedä, mutta mietitäänpä asiaa suomalaisen metsän ja metsän hiilidioksidiabsorptiokyvyn näkökulmasta. Suomessa on metsämaata 30,4 miljoonaa hehtaaria, mikä vastaa 84 %:a Suomen maa-alasta. Tutkijoilla on yhtenevä näkemys siitä, että yhden kuution metsänkasvu absorboi yhden tonnin hiilidioksidia. Yhden hehtaarin metsäpinta-ala kasvaa keskimäärin 4,8 m3 vuodessa eli yksi suomalainen metsähehtaari absorboi keskimäärin viisi tonnia CO2:ta vuositasolla. Jos jokaisella suomalaisella olisi metsää noin kaksi hehtaaria, tekisi se meistä keskimäärin hiilineutraaleja. Metsän hyvinvointi ja sen jatkuva hoitaminen on siis avainasemassa aktiivisen hiilen sidonnassa ja sitä kautta metsän CO2-absorptiossa.

Metsä ja metsän hyödyntäminen herättää paljon tunteita. Jotta voisimme katsoa asioita luonnon moninaisuuden, suomalaisen elinkeinoelämän ja darwinilaisen luonnontieteilijän näkökulmista, tarvitsemme faktatietoja tunteiden lisäksi. Etenkin täällä Suomessa, missä kaikki edellä mainitut näkökulmat ovat ainutlaatuisessa tasapainossa. Meillä on eniten pysyvästi suojeltua metsää suhteessa metsäpinta-alaan, meillä on maailman parhaiten hoidetut elinkeinoelämää palvelevat metsät ja metsätiet sekä metsämme ovat darwinilaisittain hyvin sopeutuneet ympärillämme tapahtuviin muutoksiin.

Metsät ovat maailman keuhkot yhdessä valtameren pinnalla kelluvan planktonin kanssa. Sitoessaan yhden tonnin hiilidioksidia, metsä muuttaa sen 1000 kilogrammaksi sokeria nimeltä selluloosa, tuottaessaan samalla 750 kg happea ihmisten ja eläinten hengitykseen. Tämä kaikki tapahtuu auringonvalon, maassa olevien ravinteiden ja hiilidioksidin avulla. Ilmiötä kutsutaan fotosynteesiksi. Puussa oleva sokeri on sitoutunut tiukasti puumatriisiin ja ei siis sellaisenaan ole meidän ihmisten ja eläinten hyödynnettävissä. On tarvittu ihmisen uteliaisuutta ja älykkyyttä sellaisen prosessin kehittämiseen, jotta puusokeri saadaan puumatriisista erilleen ja sitä kautta erilaisten tuotteiden ja ratkaisujen alustaksi.

Eräs maailman tehokkaimmista ja ympäristöystävällisimmistä teollisista prosesseista, sulfaattikeittoon perustuva sellutehdas, on eräs tapa vapauttaa puusokeri ihmiskunnan käyttöön. Voisiko sellutehdas olla myös ratkaisu huutavaan ruokapulaan? Näihin seikkoihin perehdymme tämän blogitrilogian seuraavassa osassa.

Most Popular Articles