Voiko teknologian avulla ratkaista kestävyysvajeen?

Tilastokeskuksen mukaan Suomen väestöllinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden suhde 100 työikäistä kohti oli 60 vuoden 2017 lopussa. Ennustemallin mukaan huoltosuhde olisi 66 vuonna 2030 ja 71 vuonna 2050. Tämä on itse asiassa hieman maltillisempi kehitys kuin aiemmissa ennusteissa, mikä selittyy nimenomaan syntyvyyden vähentymisellä viime vuosina. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lyhyellä tähtäimellä huoltosuhde heikkenee hitaammin, mutta pitkällä tähtäimellä jopa nopeammin kuin aikaisemmin on ennustettu.

Miten siis ratkaisemme yhtälön, jossa yhä pienemmän osan väestöstä pitäisi pystyä rahoittamaan riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut meille kaikille suomalaisille? Yksi tapa lähestyä ongelmaa on luonnollisesti pyrkiä vaikuttamaan huoltosuhteeseen – eli pyrkiä kasvattamaan työikäisten määrää, johon voitaneen vaikuttaa lisäämällä syntyvyyttä tai työperäistä maahanmuuttoa. Toinen näkökulma on miettiä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen kustannuksia, eli miten voidaan taata rittävä palvelutaso suuremmalle asiakaskunnalle samalla tai pienemmällä taloudellisella panostuksella kuin nykyisin.

Askel kerrallaan kohti tasapainoisempaa huoltosuhdetta

Minun mielestäni tämänhetkistä keskustelua leimaa se, että ratkaisuehdotukset ovat vielä kohtuullisen epämääräisiä ja usein tiettyyn näkökulmaan rajoittuneita. Yhtäällä mietitään palveluiden järjestämiseen liittyvää suuruuden ekonomiaa ja sitä kautta saavutettavia kustannusetuja. Toinen koulukunta puolestaan uskoo, että teknologinen kehitys ratkaisee kaikki ongelmat. Maailma ei valitettavasti vain toimi niin, että joku tietty tapa organisoitua tai joku yksittäinen teknologinen läpimurto muuttaisi kaiken paremmaksi. Todellisuudessa ympärillämme tapahtuu jatkuvasti suuri määrä pieniä muutoksia, joista osa vie asioita toivottuun suuntaan, osa ei juuri vaikuta ”isoon kuvaan”, ja osa on jopa toivottua kehitystä estäviä.

Terveydenhuollon teknologisen kehityksen osalta tämä tarkoittaa, että ei ole olemassa yhtä yksittäistä teknologista kehitystrendiä – kuten vaikkapa suuresti hypetetty tekoäly, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Varsinkaan, kun esimerkiksi se mistä puhumme ”tekoälynä” on todellisuudessa koko joukko teknologisia ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää hyvinkin erilaisiin käyttötarkoituksiin ja toisistaan riippumatta. Jollekin tekoäly merkitsee luonnollisen kielen prosessointia, esimerkiksi kykyä lukea, tulkita ja ymmärtää suomenkielisiä potilaskertomuksia. Toiselle se voi olla opppiviin algoritmeihin perustuvaa kuvantunnistusta ja kolmannelle se voi ilmetä tietojärjestelmän älykkäänä keskustelevana ihmisen kaltaisena käyttöliittymänä.

Näitä uusia teknologisia mahdollisuuksia sovelletaan jatkuvasti ja nopeasti kasvavissa määrin kaikkeen toimintaan ympärillämme. Me emme vain käytännössä useinkaan miellä sitä, että jonkin tietyn yksittäisen palvelun taustalla on esimerkiksi koneoppiva algoritmi, toisin sanoen tekoäly. Varsinkin startup-yritykset tuottavat kymmenittäin uusia, todella innovatiivisia teknologisia ratkaisuja mitä moninaisimpiin terveydenhuollon haasteisiin. Usein ongelmana ei itse asiassa olekaan uusien innovaatioden synnyttäminen, vaan pikemminkin kyky ottaa ne tehokkaasti hyötykäyttöön riittävän isossa mittakaavassa.

Ennakoivaan terveydenhuoltoon panostettava

Myös toimialan uudelleen organisoituminen – kutsutaan sitä vaikka sote-uudistukseksi – tarvitsee tuekseen teknologiaa. Enkä tarkoita tällä pelkästään entistä avoimempia ja paremmin yhteentoimivia potilastietojärjestelmiä, vaan myös niitä analyyttisiä ratkaisuja ja ohjausmalleja joilla terveydenhuollon ja sosiaalitoimen vaikuttavuutta pystytään nykyistä tehokkaammin mittaamaan ja kohdentamaan. Yleisesti arvioidaan, että 10-15% asiakkaista aiheuttaa 80% sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kustannuksista. Miten pystymme nykyistä tehokkaammin tunnistamaan heidät ennen kuin ongelmat kumuloituvat ja miten kohdistamme heihin oikeanlaisia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä?
Tältä osin kysymyksenasettelu muistuttaa itse asiassa kuluttajamarkkinointia, asiakkaden segmentointia ja oikeanlaisten markkinointiviestien kohdistamista haluttuihin kohderyhmiin. Jos vaikkapa kaupan toimiala saa asiakkaansa motivoitua ostamaan tietynlaisia tuotteita – miksi ei sote-toimiala saisi asiakkaitaan motivoitua panostamaan enemmän ja ennakoivammin omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa? Pelkästään esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen tai erilaisten mielenterveyden ongelmien tehokas ennaltaehkäiseminen todennäköisesti auttaisi meitä kansakuntana ratkaisemaan merkittävän osan kestävyysvajeestamme.

Itse uskon, että terveydenhuollon toimialan tiikerinloikka tuottavuudessa ja vaikuttavuudessa tulee tapahtumaan lukemattomien rinnakkaisten innovaatioiden ja toiminnallisten uudistusten kautta – ja vielä niin, että nämä nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Teknologia avaa uusia mahdollisuuksia terveydenhuollossa, ja vastaavasti toimintatapojen ja organisaatioiden täytyy kyetä uudistumaan niin, että teknologiset innovaatiot pystytään tehokkaasti jalkauttamaan.
Todennäköisesti toimialalle syntyy myös uudenlaisia disruptiivisia toimijoita, joilla on nykyisiä terveydenhuollon organisaatioita tehokkaampi kyky innovoida uusia toimintatapoja ja joustavampi kyky hyödyntää teknologisia ja digitaalisia mahdollisuuksia kertaluokkaa nykyistä suuremman tuottavuuden ja vaikuttavuuden saavuttamiseksi.