Brand & Culture

Aivotyöläinen voi hyvin – terveisiä IBM:n Naistenpäivästä!

Share this post:

Teknologia- ja luonnontieteelliset alat ovat varsin miesvaltaisia. Työntekijöistä vain noin viidennes on naisia ja sama pätee myös alan opiskelijoihin. Suomen IBM:llä naisten osuus on noin kolmasosa henkilöstöstä.  Johtoryhmässämme lähes puolet ovat naisia. Saimme 2019 myös maailmanlaajuisesti tunnustusta siitä, miten edistämme naisten urakehitystä aina ylimpiin johtotehtäviin saakka

Suomessa IBM Women Leadership Council edistää IBM:n työyhteisön monimuotoisuutta esimerkiksi tarjoamalla erilaisia koulutus- ja verkostoitumismahdollisuuksia omasta (ura)kehityksestään kiinnostuneille naisille. Merkittävänä teknologia-alan vaikuttajana haluamme verkostoitua ja edistää naisten ammatillista kehittymistä myös IBM:n ulkopuolella. Olemme aktiivisesti mukana erilaisissa verkostoissa, kuten Teknologiateollisuuden Women in Tech ja Aalto Women in Business sekä Mothers in Business -verkostojen toiminnassa.

Energianhallinta on jaksamisen edellytys

Naistenpäivän kunniaksi järjestimme Aivotyöläisen hyvinvointi -tilaisuuden. Tilaisuudessa oli upeaa energiaa luomassa lähes 140 asiakasta, yhteistyökumppania ja IBM:läistä. Antti Hagqvist, johtamisen ja jatkuvan kehittymisen valmentaja, opasti meitä, miten elinvoimaisuus ja suorituskyky paranevat varianssin avulla. Kehittyminen seuraa ainoastaan kuormitusta ja palautumista. Antti antoi meille innostavassa puheenvuorossaan myös energianhallinnan avaimet:

  • Fyysinen energia: Hyvä fysiologinen elämänhallinta lisää energian määrää.
  • Emotionaalinen energia: Tunteiden hallinta ja varianssi lisäävät energian laatua.
  • Sosiaalinen energia: Positiivinen vuorovaikutus tukee energisyyttä ja onnistumisen tunteita.
  • Mentaalinen energia: Mentaaliset taidot ja kyky keskittyä lisäävät läsnäoloa ja fokusta.
  • Henkinen energia: Merkityksellinen elämä ja arvojen tunnistaminen energisoivat
    pysyviin muutoksiin.

Mieti, mikä Sinulle on kaikkein tärkeintä, ja näkyykö se jo käyttäytymisessäsi. Käyttäytymisen muuttaminen kun on nopein tapa muuttaa ajattelua Antti Hagqvistin mukaan.

Ruoka auttaa myös aivoja

Lead in Health Marika Laaksonen Fazer Labistä kertoi, kuinka oikeilla ruokavalinnoilla voi parantaa kognitiivista suorituskykyään ja kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Itseäni kovasti ilahdutti myös tieto, että suklaata voi nauttia hyvällä omallatunnolla. Tosin neljä palaa riittäisi, ei koko levyä kerralla. Suklaan ravintoarvoa voi verrata pähkinöihin ja manteleihin. Aivotyöläisen apurit ovat niitä samoja terveellisisä ruoka-aineita, joita muutenkin suositellaan.

Keskittyminen oikeisiin asioihin

Kukapa olisi ollut parempi sparraamaan meitä oman suorituskyvyn maksimoinnista kuin jo neljänsiin olympialaisiin valmistautuva Tuuli Petäjä-Síren. Saimme häneltä käytännön ideoita tekemisen jaksottamiseen ja fokuksen säilyttämiseen liittyen. En yhtään ihmettele, miksi Suomen olympiakomitea valitsi juuri Tuulin Suomen lipun kantajaksi Rion olympialaisissa – hän on todellinen roolimalli sekä huippu-urheilijana että naisena, joka yhdistää työn ja perhe-elämän onnistuneesti. Joskus työelämässäkin voisi olla hyödyllistä vetäytyä oikealla tiimillä omaan kuplaan ja keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.

Tilaisuuden lopuksi Laura Uuskoski kertoi meille aivotyöläisen arjesta IBM:llä, kuinka IBM tukee työn ja muun elämän yhdistämisessä sekä itsensä kehittämisessä. Laura on uranainen, kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti, urheilija ja aktiivinen verkostoituja, jolla kaikki kortit pysyvät kädessä.

Hyvä aivokunto ja ylipäätään kokonaisvaltainen elinvoimaisuus mahdollistavat tämän päivän työelämässä onnistumisen. Miten Sinä aiot huolehtia tänään omasta hyvinvoinnistasi?

Energistä kevättä ja hyvää aivoviikkoa!

Click here to rate this article

Rate this article :

Business Development Executive, IBM Nordic

More Brand & Culture stories
By Eveliina Paljärvi on Thu, August 15th 2019

Oivalluksia Etelä-Afrikasta

Pohjoismaisen Cloud-yksikön markkinointijohtajamme Eveliina Paljärvi oli kuukauden ajan Etelä-Afrikan Pretoriassa IBM Corporate Service Corps-tehtävissä. Millaista oli asua ja työskennellä kuukauden ajan kulttuurillisesti hyvin erilaisessa maassa toisella pallon puoliskolla? Eveliinan kirjoittama matkaa edeltävä blogikirjoitus löytyy tästä. Peilauksia kuluneeseen Vaikka olenkin jo ehtinyt lomailemaan Etelä-Afrikan matkan jälkeen, tuntuu kuin olisin tullut vasta eilen takaisin Suomeen. Minulta kysellään […]

Continue reading

By Petri Nuojua on Tue, June 25th 2019

Kukoistavan kumppaniekosysteemin kulmakivet

Tuoreena IBM:n kumppaniekosysteemin markkinoinnista vastaavana pohdin tässä blogissa menestyksekkään kumppaniverkoston rakennetta sekä miten se IBM:n kontekstissa näyttäytyy. Perinteinen liiketoiminta-ajattelu pohjautuu vain yrityksen ja asiakkaan väliseen suhteeseen, mutta nykyään toimintaympäristö kuitenkin muuttuu jatkuvasti verkottuneempaan ja kirjavampaan suuntaan. Yksi tämän päivän trendeistä on ekosysteemit, joissa kunkin yrityksen menestyminen on riippuvainen muista yrityksistä sekä koko ekosysteemin menestyksestä, vaikka […]

Continue reading