Suoraan sivulle

Uutiset

Kirkonkirjat tallennetaan IBM:n datakeskukseen

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja IBM solmivat IT-palvelusopimuksen

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa hoitava Kirkkohallitus ja IBM ovat solmineet viiden vuoden IT-palvelusopimuksen. Sopimus kattaa kirkon IT-infrastruktuuripalveluiden ylläpidon ja kehittämisen sisältäen palvelimet, middleware-ohjelmistot ja tietokantapalvelut. Jatkossa myös yksittäiset seurakunnat voivat liittyä samaan palvelusopimukseen.

Palvelusopimuksen myötä digitaaliseen muotoon muunnetut kirkonkirjat eli seurakuntaan ja sen toimintaan liittyvät kirkon jäsenten tiedot tallennetaan IBM:n datakeskukseen. Kirkonkirjoista löytyy muun muassa luetteloita seurakunnan jäsenistä, kastetuista, ripille päässeistä, vihityistä ja kuolleista. Seurakunnat tarvitsevat näitä tietoja ensisijassa oman toimintansa vuoksi, mutta kirkko hoitaa myös monia elämän tärkeisiin taitekohtiin liittyviä viranomaistehtäviä.

”Kirkonkirjojen tallennus luotettavaan paikkaan on kirkon tietohallintostrategian mukaista. Kyse ei ole vain teknologiasta, vaan toimintatapojen muuttumisesta. Kirkonkirjat sisältävät tietoa suomalaisen yhteiskunnan kehittymisestä, ja sopimuksella IBM:n kanssa varmistamme niiden säilyvyyden jatkossakin samalla, kun parannamme kirkon jäsenten palveluja ja toiminnan kustannustehokkuutta”, Kirkkohallituksen tietohallintojohtaja Aimo Karjalainen sanoo.

”Seurakunnat ovat ylläpitäneet tietoja jäsenistään eri tekniikoilla jo 1620-luvulta lähtien. Kyse on Suomen vanhimmasta asiakastietojärjestelmästä. IBM:n kahdennettu ja varmennettu palvelu varmistaa, että tämä mittaamattoman arvokas tieto säilyy jatkossakin jälkipolville”, IT-ulkoistuksista vastaava johtaja Jan Sippel IBM:ltä sanoo.

Sopimus allekirjoitettiin joulukuussa 2009.


Lisätiedot:
IBM Viestintäosasto
Petra Snellman
Viestintäpäällikkö
p. +358 (0)40 709 4367
petra.snellman@fi.ibm.com

Kirkkohallitus
Aimo Karjalainen
Tietohallintojohtaja
p. +358 (0)50 2243
aimo.karjalainen@evl.fi

Lisätietoja IBM:stä (NYSE: IBM) Internetissä:
www.ibm.com/fi
Lisätietoja Kirkkohallituksesta ja Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta Internetissä:
www.evl.fi

Yhteystiedot

IBM
Viestintäosasto
p. (09) 459 5900
ibmficom@fi.ibm.com

Sisällön selaus

Linkkejä

Linkkejä (US)