IBM julkaisi ensimmäisen yrityksille tarkoitetun kaupallisen cloud -tuote- ja palveluportfolion. Sen tarkoituksena on tukea organisaatioiden palveluiden siirtämistä cloud-ympäristöön sekä parantaa IT-järjestelmien hallittavuutta mahdollistamalla monimutkaisten IT-toimintojen ja liiketoimintapalveluiden standardoimisen kustannustehokkaalla ja yksinkertaisella tavalla.
Nykyinen pitkälle automatisoitu infrastruktuurimme tuottaa valtavat määrät informaatiota ja hyödyntää yhä enemmän älykkäitä teknologioita.Toimintaympäristömme on täynnä ratkaisuja, joissa käytetään esimerkiksi tietoja kerääviä sensoreita. Näistä sensoreista informaatio välittyy toisiinsa yhteydessä oleviin järjestelmiin, joista se on edelleen hyödynnettävissä.
Kahden vuoden tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneen IBM Smart Business cloud -portfolion tarkoituksena on kääntää asiakkaiden monimutkaiset liiketoimintaprosessit yksinkertaisiksi palveluiksi. IBM Smart Business -portfolion ensimmäinen osa on suunnattu erityisesti cloud-pohjaisten palveluiden kehitykseen ja testaukseen, sekä virtuaalityöpöytäratkaisuihin. Portfolion sisältämät tuotteet ja palvelut auttavat yrityksiä hyödyntämään tehokkaammin saatavilla olevaa informaatiota ja reagoimaan muutoksiin nopeammin ja joustavammin. Ratkaisut mahdollistavat standardoidut ja yksilöidymmät palvelut, entistä monipuolisemman palveluiden testauksen ja tehokkaamman hallinnan cloud-ympäristössä.
Organisaation liiketoiminnan ja liiketoimintaprosessien tuottavuutta voidaan tehostaa uusien automaatioratkaisuiden ja palveluiden nopeamman käyttöönoton avulla.Virtual desktop -palvelut vähentävät teknisen tuen tarvetta jopa 40 prosenttia ja yhteen työpisteeseen kohdistuvaa energiankulutusta jopa 73 prosenttia. Tämä siksi, että cloud-ympäristöstä käytettävät sovellukset mahdollistavat virtuaalityöpöydän joustavan räätälöinnin kulloistakin tarvetta vastaavaksi ja helpottavat ylläpitoa. IBM Smart Business cloud -portfolio sisältää muun muassa palveluiden ja seurannan automatisointiratkaisuja cloud-ympäristöön.
”Nyt on aika ottaa kaikki irti cloud-ympäristön ja siihen tarkoitettujen ratkaisuiden tarjoamista mahdollisuuksista vaarantamatta päivittäistä toimintaa. Uusi Smart Business cloudburst -ratkaisu tuo asiakkaiden ulottuville integroidun palveluntuotantoalustan yhdellä kertaa eli laitteistot ja ohjelmistot esiasennettua jo tehtaalla tehokkaassa pakkauksessa”, sanoo teknologiajohtaja Timo Koskinen Suomen IBM:ltä.
Laajempi englanninkielinen tiedote.
Lisätietoja IBM:stä (NYSE: IBM) Internetissä:
www.ibm.com/fi
Lehdistömateriaalit Internetissä:
www.thenewsmarket.com/ibm
